Matti Pekkarinen ilkka.fi Ilkka-lehti luomu geenimuuntelu gm gmo

Söinkö luomupähkinän?

Viime viikon lopulla iski ankara vatsatauti. Pari päivää piti olla töistäkin poissa.
Taudin alkuperä mietityttää. Oliko syynä pähkinät, joita töissä söin? Hieman outo maku tuli yllättäen suuhun yhtä kourallista purressani.

Ruokaturvallisuudessa tulee aina olemaan aukkoja. Eihän näköjään edes pystytä valvomaan suurten meijereiden maidon vierasainesisältöäkään, kuten Kiinan tapaus osoitti. Aukottomasti ei varsinkaan voida valvoa, etteikö rotta tai varpunen pääse saastuttamaan siilossa seisovaa vilja- tai pähkinäerää vaikkapa salmonellalla. Eikä kissa suinkaan ole siistein tapa torjua rottia ja varpusia…

Mitä vähemmän panostetaan tautien ja varastotuholaisten torjuntaan, sitä suurempi on riski. Ja mitä luonnollisemmin annetaan tuotantoeläinten ulkoilla, sitä suurempi on niiden riski saada luonnosta tartuntoja.

Oireiden syy tapauksessani jää selvittämättä, mutta tuommoisen taudin jälkeen herää ajatus: Eikö kuluttajan tulisi saada tietää, onko vilja- tai pähkinäerässä (tai muussakin elintarvikkeessa) mukana riskimateriaalia. Siis sellaista, jonka tuottamisessa vältellään torjuntakemikaaleja ja sallitaan tuotantoeläinten yhteys vapaan luonnon mikrobimaailmaan. Pakkausmerkinnällä pitäisi ilmaista, jos näin on.

Onkohan missään arvioitu, mikä osuus ruokamyrkytyksissä on tällä asialla? Siis sillä, että nykyaikaisesti, valvotusti tuotetun elintarvikkeen seassa saa piilevästi, ilman merkintäpakkoa, olla luonnon ehdoilla syntynyttä luonnonmukaista materiaalia?

Geenien pelko on nälän alku

Vaasan verikin vapisee nykyaikaisen täsmäjalostuksen, geenimuuntelun edessä (Ilkka 22.3.)

Erikoista on, että geenitekniikka näyttää olevan sitä pelottavampaa, mitä kauempana se on. Läheltä katsoen se onkin hyvä asia: tehokas ja turvallinen ja tuottoisa. Siihen siirtyneissä valtioissa suosio kasvaa hurjaa vauhtia: Argentiinassa gm-kasveja viljellään alalla, joka on kymmenen kertaa Suomen koko peltoalan suuruinen, Brasiliassa noin seitsenkertaisella alalla, Kiinassa noin kaksin- ja Intiassa nelinkertaisella alalla Suomen koko peltoalaan verrattuna. USA:sta nyt puhumattakaan. Kaikkialla on todettu suuret taloudelliset edut sekä torjunta-aineiden käytön väheneminen (mikä suurelta osin selittääkin taloudellisen kannattavuuden).

Lukijakunnan aliarvioimista ovat gm-kasvien vertaaminen hirvikärpäsen leviämiseen. Viljelykasvit eivät pärjää luonnossa. Ja tottakai ruuan geenien pilkkoutumispätkiä on löydettävissä suolesta ja ulosteista. Näin on ollut aina. Söipä mitä tahansa, päivittäin menee mahaan miljardeja geenejä.

Geeninsiirtoon perustuvalla täsmäjalostuksella tuotettuja elintarvikkeita syö jo noin 1,5 miljardia ihmistä. Kokemusta on jo 15 vuoden ajalta. Näitä kasveja viljellään 130 miljoonan hehtaarin alalla, mikä on 60 kertaa Suomen koko peltoala.

Lappajärven isäntä ihmetteli lehdessä, kun hirvet eivät syö "myrkyllä" tapettua rapsia. Kyllä maailmassa on monta paljon ihmeellisempää asiaa. Mutta ihmeellisintä on, miten outoja kytkentöjä kehitetään ihmisten pelottelemiseksi. "Hätä" keinot keksii, kun halutaan panna kapuloita rattaisiin, joilla pyritään tehostamaan maailman ruuantuotantoa. Tehostamisen tarve on huutava: päivittäin kuolee yli kaksikymmentätuhatta ihmistä nälkään.

Lappajärven isännän rapsi ei valitettavasti ollut torjunta-aineen kestävää, kuten gm-rapsi on. Niinpä Roundup tappoi sen, vaikka tarkoitus oli tappaa vain juolavehnä. Kannattaisi seurata aikaansa. Tosin EU:ssa se ei näissä asioissa ole tapana.

Minulle on mysteeri, miksi jotkut haluavat pitkittää hätää, mutta arvelen, että kyse on suurelta osin aatteellinen: Kommunismin menettäessä loistokkuutensa, jäi sen kannattajilla päälle kapitalismin ja "suurpääoman" vastaisuus. Jos geenitekniikka olisi peräisin Venäjältä tai Kuubasta, se olisi helpompi niellä?

Pakkorakosessa ovat myös luomuun hurahtaneet, sillä luomudogmeihin kuuluu gm-vastaisuus. Vihreässä Liitossa etenkin vaaditaan yksimielisyyttä: jyrkkä EI ydinvoimalle ja geenimuuntelulle ja tehoviljelylle. Sähköähän tulee seinästä ja ruokaa saa kaupasta.

Matti Pekkarinen agronomi
varapuheenjohtaja
Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry

Maausko ja muu usko

Usko on luja luottamus siihen, mikä ei näy. Liisa Kuusipalon ja Minna Myllykosken kirjoituksissa (Ilkka 1.4.). meidät koetetaan saada uskomaan että luomuviljely ruokkii kaikki kansat. Geenitekniikka kasvien jalostuksessa sekä tehokas maanviljely on täysin kannattamatonta hulluutta.

Maalaillaan näkyjä ja uhkakuvia, miten geenimuuntelu ja tehokas viljely pilaa kaiken, mutta onneksi luomuviljely korjaa tilanteen käden käänteessä ja tuottaa kaksinkertaisen sadon.

Taas todelliset oikeat ihmeet saatetaan jättää huomiotta: Kiina poisti jokavuotisen nälänhätänsä ja muuttui ruuan nettoviejäksi 1980-luvulla, kun alettiin käyttää väkilannoitteita. Uusien lajikkeitten (gm-tekniikalla) saanti on nostanut satotasoja edelleen ja vähentänyt kemikaalien käyttötarvetta ja varsinkin konetyötä.

Kuokkaan ja lantaan perustuva viljely, jopa kitkeminen ja nälkä saattavat meistä näyttää oikealta maalaisromantiikalta. Suomessa se on tarpeeksi kaukana menneisyydessä.

Tällaisena aikana tarvitaan omaa harkintaa. Pitäisi erottaa taitavasti esitetty valhe ja totuus toisistaan, tunnistaa ne. AJATTELE JA PÄÄTTELE ITSE:

Useissa maailman valtioissa on saatu nälkä historiaan, ja väestöä liikenemään myös palveluammatteihin. Onko kyseessä perinteinen kuokkaan ja lantaan perustuva maatalous, vai onko saavutukseen liittynyt jotain muuta? Miksi suomalaiset viljelijät siirtyivät aikoinaan väkilannoitteiden käyttöön, vaikka ne ovat kalliita? Moniko heistä on luopunut niistä ilman erityiskorvausta?

Kovin kaukaisten maitten viljelystä on vaikea saada luotettavaa tietoa, mutta voisiko luottaa siihen, että kasvit sielläkin tarvitsevat samaa: vettä, ravinteita, valoa, lämpöä?

Vaikutus luontoon: Alhaisen satotason vaihtoehdossa sademetsiä joudutaan raivaamaan pelloiksi. Maanmuokkaus on omiaan tuhoamaan pellon eliöstöä ja pilaamaan maan luonnollista rakennetta ja aiheuttaa hiilipäästöjä. Nykykemia ja –tekniikka tekee muokkaamisesta tarpeettoman.

Nälkä: Päivittäin kuolee yli 20000 ihmistä nälkään. Voidaan tietysti sanoa, että maailman sato riittäisi, jos se jaettaisiin tasan ja jos satoa ei syötettäisi kotieläimille. Riittääkö tämän toteaminen antamaan sinulle mielenrauhan? Kotieläimiä kuitenkin halutaan pitää, koska lihaa ja maitoa halutaan. Lisäksi pellon sadosta iso osa (600 miljoonan ihmisen ruoka) uhrataan bioenergian tuottamiseen. Syöjiä syntyy koko ajan lisää. Onko oikein painaa jarrua ruuan tuottamisessa?

Matti Pekkarinen agronomi
varapuheenjohtaja
Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry

Viime aikoina on tässä lehdessä kirjoitettu lähiruuasta kovin positiiviseen sävyyn. Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää. Jos lähellä jääräpäisesti viljellään kasvia, joka ei sovellu luonnonoloihin, tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja kohtuuttoman paljon. Etelän kasveja on järkevintä tuottaa etelässä ja rahdata ne laivalla pohjoiseen. Suuri rahtilaiva ottaa lastia yli 300 miljoona kiloa. Kertakuormalla kaikkien suomalaisten vuoden vihannekset. Tietenkään muista syistä johtuen kaikkea ei voi tuoda yhdellä kertaa. Joka tapauksessa: rahtaaminen meritse ei ole ongelma eikä sen polttoaineenkulutus tavarakiloa ole merkittävä. Tämän voi kukin itse päätellä kaupassa käydessäkin: tuontitomaatti 2 euroa, kotimainen 4 euroa kilolta. Elintarvikkeen korkea hinta on usein merkki arvokkaiden tuotantopanosten tuhlailusta (energian, työn tai viljelyalan). Joko tuotannossa tai jakelussa. Varsinkin luomutuotannossa kuluu kalliita tuotantopanoksia rikkakasveille ja kasvitaudeille. Tämä näkyy sadon määrässä ja tuotteen hinnassa. Halpa elintarvike on siis usein myös ekologisin. Tietysti huomionarvoista on vielä tuoreus- ja työllisyysnäkökohdat, huoltovarmuus, makukin. Ostopäätöksen teko ei ole helppoa.

Jos kasvihuone lämmitetään puulla, ei energiankulutukseen kannata tuijottaa? Mutta olisiko sekin puuenergia järkevämpää käyttää asuntojen lämmitykseen, ja antaa etelän auringon huolehtia etelän kasveista?

Entä ruuan rahtaaminen Suomen sisällä? Kuorma-autolla rahtaaminen kyllä vaatii polttoainetta ja tekee jonkinlaisen hiilijalanjäljen: Suurleipomon autokuorma ruisleipää saattaa painaa vaikkapa 4000 kg. Ajetaan vaikkapa 150 km edestakaisin. Kuorma-auto palaa tyhjänä leipomolle, joten joutui jakelulenkillään ajamaan 300 km. Polttoainetta meni ehkä 40 litraa. Yhtä leipäkiloa kohden meni 0,01 litraa dieseliä (hinta 1 centti). Siis ei ihan ilmaista, mutta leivän hinnasta vain alle prosentti.

Valtaosa syömämme leivän tarvitsemasta energiasta kuluu viljelyyn ja sadon käsittelyyn leiväksi. Jotta saadaan tuo 4000 kg leipää, pitää viljellä 1 ha ruista kunnolla. Vähimmällä polttoaineelle tuo 4000 kg ruista tulee suorakylvöön perustuvalla tehoviljelyllä, mutta siinäkin, lähtien maatalouskoneiden valmistuksen energiantarpeesta aina vuotuisen sadon kuivaamiseen, palanee öljyä 300 litraa hehtaaria kohden. Lisäksi paljon energiaa menee jauhamiseen ja varsinkin leipien paistamiseen. Maantiekuljetusten osuus on vain ”hiirijalanjälki”.

Se "lähi"leipuri saattaa tuoda autollaan sata isoa limppua syrjäkylän pikkuleipomostaan, siis 100 kg, ja matkaa ehkä 40 km. Ajoa tulee 0,4 km/leipäkilo, kun rekkamiehellä alle 0,1 km.

Toisaalta: Joku kuluttaja saattaa halutakin "ostaa mielikuvia", lähiluomua, uskomusruokaa. Pienen vähemmistön uskomuksia ei vaan pidä maksattaa kaikilla. Ei lähiruokakampanjaa verorahoilla kouluihin siis! Hataralla pohjalla ovat väittämät "lähi"ruuan energiatehokkuudesta, luomuruuan ympäristöystävällisyydestä sekä väite, että ruoka väistämättä pilaantuu muutaman sadan kilometrin matkalla.

Matti Pekkarinen, agronomi, Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry

Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen puolusti lähiruokaa (SS 27.3.). Olen samoilla linjoilla siinä, että puolustan oman maakunnan järkevää tavanomaista maataloutta. Kiistamme, lähiruoka-ajatus, kuitenkin näyttää syntyneen tarpeesta saada ujutetuksi suomalaisille nimenomaan luomutuotteita. Lähiruokastrategiat ja -tuottajaluettelot vilisevät luomu-sanaa.

Luomun osuus peltoalasta on noin 6%, mutta ruuasta vain 1%. Senkin kaupustelu on vaikeaa, koska luomuviljelyn tehottomuus ja sitä myötä ympäristörasitus ymmärretään yhä yleisemmin. Nyt kun yksittäiset kuluttajat ovat huomanneet lähiruuankin "saastuneen" luomuaatteella, yritetään avata uusi rintama: Laitoskeittiöiden valtaaminen.

Kulttiruoka-asioissa pyritään tekaistuilla väittämillä rahastamaan maksukykyisiä, hyväntahtoisia, hyväuskoisia ihmisiä. Nykybisneskulttuurissa tätä ei pidetäkään syntinä, ilmiö on yleinen. Pahinta mielestäni on, että luomussa maksumiehiksi halutaan kaikki veronmaksajat. Tahdosta, maksukyvystä ja hyväuskoisuudesta riippumatta. Väittämien todenperäisyys on vaikea tavallisen kuluttajan testata, mutta ainakaan kuljetusmatkat ja -kustannukset eivät ole Suomen kokoisessa maassa ratkaisevia.

Entä itse tuottaminen pellolla ja navetoissa ? Ympäristön kannalta on tietyn satomäärän tuottamiseksi parempi viljellä pieni ala voimaperäisesti kuin iso ala laajaperäisesti. Näin eroosio ja ravinnehuuhtouma vähenee. Eikä tarvitse raivata metsiä pelloksi.Luomuilu on saavuttanut kansansuosiota kauniilla fraaseilla luonnontilaisesta, kukkivasta maasta ja sen onnellisista pieneliöistä. Kansaa kosiskelee puhe "kestävästä kehityksestä", joka muka tuottaa ajanmittaan suurempia ja parempilaatuisia satoja. Tosiasiassa luonto rankaisee laiminlyönnit lannoituksessa ja kasvinsuojelussa. Tilastojen mukaan viljasadot jäävät noin 60%:iin normaalista.

Näistä asioista on liikkeellä niin ristiriitaisia väittämiä, että kuluttaja on joskus ymmällä. Mihinkään ei uskalla luottaa? PÄÄTELKÄÄ ITSE. Miettikää vaikka, miksi luomutuote on kaupan hyllyllä paljon kalliimpi, vaikka siihen ei ole tarvittu kalliita kemikaaleja eikä lannoitteita. Ja vaikka kaikki veronmaksajat on pakotettu Suomessa sitä tukemaan, normaalin maataloustuen päälle vuosittain yli 20 miljoonalla eurolla. Näin päättelyssä pääsee siihen, että toteaa luomun tuotostason olevan selvästi huonompi. Selviää, että luomussa tarvitaan enemmän peltoa, jotta saadaan eläimet ja ihmiset ruokituksi. Eikö tämä lisää konetyön tarvetta, varsin kun rikkatorjunta luomussa perustuu suurelta osin maan muokkaamiseen? Sitten voi päätellä, mitä siitä seuraa, että maapallolla kynnetään isoilla traktoreilla satoja miljoonia hehtaareja turhaan, vuosittain. Kyseessä ei ole ekoteko.

Kaikkia ihmisiä voi huiputtaa jonkin aikaa, joitakin kaiken aikaa, mutta ei kaikkia kaiken aikaa.

Matti Pekkarinen

agronomi

Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry.

"Uutta peltoa" Onkiveden rannalle!

Lapinlahtelaisille kerrottiin 3.3. tiedotustilaisuudessa suunnitteilla olevasta Ylä-Savon kuntien yhteisviemäristä, joka johtaisi Kiuruveden, Iisalmen ja Sonkajärven likavedet Lapinlahden puhdistamolle ja siitä Onkiveteen. ”Ohimennen” kerrottiin, että uuden tilanteen kiintoaine- ja typpipäästöt tulevat olemaan yli kaksinkertaiset. Päivittäinen fosforipäästö nousee 2 kg:sta 3:een kiloon, ja annettiin ymmärtää, ettei tällä ole merkitystä. Kilo sinne tai tänne. Luvut 2 ja 3 lienevät pyöristetyt, kuten esityksen muutkin luvut. Oliko taustalla 1,6 ja 3,4 ?

Paljon parjattujen suomalaisten PELTOJEN keskimääräinen fosforipäästö on viime vuosina ollut 0,5 kg hehtaarilta VUODESSA. Niinpä kuntayhteistyön hedelmänä saatava PÄIVITTÄINEN kilonkin lisäys vastaa kahden peltohehtaarin VUOTUISTA fosforivalumaa. Oikeastaan enempääkin:

1) Pellon fosforipäästöstä vain osa on kasveille käyttökelpoisena. Loppu on tiukasti keväisten savisten eroosiovesien maahiukkasissa, jotka laskeutuvat avo-ojien suistoihin ja pääasiallinen haitta on suiston madaltuminen. Kakkaputken fosfori on joko heti rehevöittävää tai sitten eloperäiseen ainekseen sitoutunutta, joka lahoamisen myötä pian vapautuu kasveille, rehevöittämään.

2) Pellon päästöjä tulee vain märkänä aikana, jolloin järven veden vaihtuvuus on hyvä. Kakkaputki päästää myös kuivana aikana, jolloin järvi on herkimmillään.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen fosforin suhteen uudistus vastannee noin 2000 rantapeltohehtaarin vaikutusta. Se tuntuu ja näkyy.

Typen kohdalla muutos on vielä tuhoisampi.

Puhdistamolle tulevan typen määrä kasvaisi 470:stä 950 kg:aan päivässä. Siitä hieman yli puolet saataneen talteen, joten Onkiveden kuormitus kasvanee aiemmasta 200 kg:sta yli 400 kg:aan PÄIVÄSSÄ. Lisäys vastaa 20 peltohehtaarin VUOTUISTA päästöä. Ja vuodessa puhdistamon laajennuksen aiheuttama typpikuorman lisäys vastaa siis 365*20, eli 7300 peltohehtaarin typpipäästöä!

Kaikki tämä on liikaa. Onkivesi on jo nykyisellään liian tiukilla. Ravinnelisä rehevöittää lisää, ja lahoava rehevä kasvimassa yhdessä putkesta tulevan orgaanisen massan kanssa kuluttaa hapen ja pilaa järven lopullisesti. Lapinlahden kunnanvaltuusto tekee pian kaikkien aikojen huonoimman päätöksensä, jos se ei pidä kuntalaistensa ja Onkiveden puolia.

Matti Pekkarinen, agronomi, Alapitkä

Savon Sanomat, lähetetty 10.4.2010:

Jouni Haapalainen (SS 10.4.) kirjoitti Ylä-Savon yhteisviemärihankkeen hyvistä puolista. Ja tosiaankin: Jos Lapinlahden puhdistamolle ”saataisiin” runsaasti orgaanista viemärivettä (siis Iisalmen, Kiuruveden ja Sonkajärven vessoista), paranisi ilmeisesti puhdistamon toiminta siten, että typen talteensaantiprosentti nousisi jonkin verran. Tähän päätelmään tyytyvä kunnanvaltuutettu ”siivilöi hyttysen, mutta nielee kamelin”. Suuri kameli Onkiveden tapauksessa on se, että uudistuksen myötä nousee typen tulo Lapinlahden puhdistamolle 344:stä peräti 950:een kiloon päivässä! Muutaman prosenttiyksikön parannus puhdistustehossa ei naurata. Puhdistamon läpi järveen pääsevä typpimäärä nousee ratkaisevasti. Yva-tilaisuudessa (nopeasti) mainittiin tämä: typen päästö Onkiveteen kasvaa yli kaksinkertaiseksi, 93 kg:sta yli 200:aan! Sen joutuu Onkivesi nielemään joka päivä, myös kuivina kesäkausina, jolloin järven vesi ei vaihdu. Luvut ovat vuodelta 2007.

Ratkaiseva tekijä Onkiveden kannalta ovat puhdistamon päästöt. Maatalouden päästöt ovat myös merkittäviä, mutta niistä 90% syntyy kevät-ja syysvaluman aikaan, jolloin vesi vaihtuu nopeasti. Ravinteet ja happikuormitus eivät jää järveen muhimaan. Maatalous on ympäristön hyväksi jo tehnyt sen, mitä kohtuudella voi, kun ottaa huomioon, että kansa pitäisi ruokkiakin.

Matti Pekkarinen, agronomi Lapinlahti

Vedet puhtaina takaisin Poroveteen?

Iisalmen Sanomat 17.4.2010

Ylä-Savon keskuspuhdistamon typpipäästön vaikutus Onkiveteen: uudistus lisää puhdistamon typen päästön Onkiveteen kaksinkertaiseksi, sadasta kilosta 200:aan kiloon päivässä. Sata typpikiloa johtaa kasvien kasvussa pellolla noin 5 000 kuiva-ainekilon sadonlisäykseen. (Järvessä enempäänkin, sillä vedenpuute ei rajoita kasvua.) Vuodessa järveen syntyy siis uutta lahotettavaa tai pohjaan kerrostuvaa massaa 365 x 5 000 kuiva-ainekiloa, sama kuin kipattaisiin 300 isoa traktorin viljakuormaa järveen vuosittain, entisten päästöjen lisäksi!

Pellosta typpeä poistuu sadonkorjuussa, mutta järvestä poistuminen on pientä. Niinpä "ylilannoitetun" järven rehevöityminen vain kiihtyy vuosien mittaan.

Iisalmelaiset ja kiuruvetiset ymmärrettävästi mielellään antavat "lannoitteensa" pois.

Lapinlahtelaiset eivät liene yksimielisiä. Nerkoon ranta-asukkaat saisivat jatkossa nauttia puhtaammasta vedestä, joten uudistus on helppo niellä. Heidän kannatuksensa varmistamiseksi Jouni Haapalainen (SS 10.4.) väläytti, että jos nykyinen esitys ei kelpaa, tulee pohdintaan liemen johtaminen Iisalmesta Nerohvirtaan. Peli kovenee, ja kaikki keinot ovat sallittuja?

Päätöksiä lienee kabineteissa jo tehty ja keskustelu on lähinnä terapiaa. Niinpä, ja siitä huolimatta tässä vaihtoehtoja, jos keskuspuhdistamo tehdään.

Entä jos jatketaan laajennetun puhdistamon purkuputkea vähemmän herkille alueille? Käänninniemestä alkaen Onkivesi on aika syvää, ja siihen sekoittuu Naarvanjoesta tuleva vesi. Purkuvesi päätyisi pian Viannankoskeen, joka tehokkaasti hapettaisi kiintoainesta pois. Putken jatkaminen lähelle Naarvanjoen suuta olisi Onkiveden pelastus, ja kustannuksiin sillä olisi pieni vaikutus. Lisämittaa putkelle tulisi noin kymmenen kilometriä.

Entä jos purkuputki käännettäisiinkin pohjoiseen? Siis Lapinlahdelle Iisalmesta tulevan putken viereen laitettaisiin toinen putki, joka palauttaa puhdistetun veden Poroveteen. Ympäristön kannalta tämä olisi varminta, sillä Iisalmella riittää paremmin porukkaa valvomaan tuotetun veden laatua. Ja Maaninka ja Kuopio saisivat uida vain omissa liemissään.

MATTI PEKKARINEN agronomi lapinlahti

Onkivesi opettaa, Iisalmen Sanomat, 24.8.2010

Lapinlahdelle kaavaillun yhteispuhdistamon (joka nielee Iisalmen, Kiuruveden, Vieremän ja Sonkajärvenkin jätevedet) suunnittelijat ovat esittäneet laskelmia siitä, minkä verran uudistus ravinnepäästöjä Onkiveteen nostaa. Esitettyjen lukujen mukaan typpipäästö nousee yli kaksinkertaiseksi, ja fosforipäästökin kasvaa puolella siitä, mitä ne olisivat jos kukin kunta "pysyisi omillaan". Kuntayhteistyön tulos on vaikuttava: 238kg typpeä päivittäin järveen, ympäri vuoden. Kolmen suomalaisen peltohehtaarin vuotuisen lannoituksen verran päivittäin. Eikö muka tunnu missään?

Jos kellä on silmä, hän nähköön: Jo nykytilanteessa järvi on uimakelvoton heinäkuun puolivälistä lähtien. Ja leväpuuro on sitä sakeampaa, mitä lähempänä jäteveden purkuaukkoa asiaa tarkastellaan. Kauimmaiset pohjukat, jonne purkuvedet eivät ajaudu, ovat puhtaimmat. Vaikka Naarvanlahti ja Ala-Naarva ovat kokonaan peltojen ympäröimät, on vesi niissä parempaa kuin muussa Onkivedessä. Aiemmin Naarvat olivat pahasti leväisiä loppukesäisin, mutta kun Alapitkän jätevedet ohjattiin toisaalle, tilanne muuttui heti paremmaksi.

Omin silmin on siis kenen tahansa havaittavissa tämä: JÄTEVESILLÄ ON RATKAISEVA MERKITYS järven veden laatuun.

Maatalouden päästöluvut puolestaan perustuvat menneeseen, runsaan maanmuokkauksen ja osittain summittaisen lannoittamisen aikaan. Päästöistä valtaosa ajoittuu kevättulvan aikaan, jolloin ravinteet eivät jää järveä rehevöittämään.

Kokemusperäistä tietoa Onkiveden kuormitustekijöistä on jo paljon. Toivottavasti Lapinlahden päättäjät perustavat aikanaan ratkaisunsa niihin. Käynti Onkivedellä on vaikuttava opintomatka. Suosittelen.

Matti Pekkarinen,agronomi, Alapitkä

Yhteisviemärihankkeesta kuultiin taas yleisötilaisuudessa. Iisalmen Sanomat 13.11.2010

Kuntalaisten rauhoittamiseksi Lapinlahdella kerrottiin, että järviämme pilaava suuri paha onkin maatalous. Jätevesien merkitys on vähäinen, tulipa vesiä vähän tai paljon. Siispä hullujako ovat iisalmelaiset ja kiuruvetiset, kun kymmeniä miljoonia euroja ”eto asiaan” satsaavat? Hyttystä ammutaan tykillä? Jos viemärien haitat todella ovat noin pienet, järkevintä on vain parantaa tekniikkaa nykyisissä laitoksissa eikä ryhtyä kymmenien miljoonien investointiin. (Tilaisuudessa Lapinlahdella kuultiinkin uudesta mullistavasta tekniikasta. Toivottavasti kuntien päättäjät tutustuvat siihen)

a) kun Alapitkän kylän kuormitus poistui Naarvanjärveltä (putki vedettiin viime keväänä Lapinlahdelle), Naarva puhdistui silminnähden. Ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin ei viime kesänä ollut levää.

b) Onkivedellä veden ja rantojen tila on huonoin siellä, minne purkuvesi päätyy. Maatalouden päästöt ovat pienenneet viime vuosien aikana ja ne syntyvät silloin, kun järven kasvillisuus on lepotilassa: keväällä jäidenlähdön aikaan ja syksyllä. Ravinteet valahtavat tulvavesissä nopeasti pois, näkyvät vain tilastoissa. (merestä ne kyllä saattavat löytyä?)

c) Ja varsinkin: Iisalmi ja Kiuruvesi haluavat päästöistä eroon, maksoi mitä maksoi.

Konsultteja on vaihdettu ja näin saatu taiotuksi viemärille kauniimmat päästöluvut. Jo aiempi konsultti oli mielestäni oudon ylioptimistinen. Hänenkään sanomansa ei muutu totuudeksi tällä vielä rohkeammalla optimistisuudella. Haitat tulevat olemaan sitä isommat, mitä isompi on viemäri. Kovin kevein perustein ollaan nyt tekemässä isosta asiasta peruuttamatonta päätöstä, Onkiveden turmioksi.

Vanha sanonta toisen perseellä tuleen istumisesta on saamassa uuden version: Kuntanaapuri istuu pian perseellään toisen veteen?

Montako konsulttia tarvitaan lopettamaan jätevedenpuhdistamon saastutus kokonaan? Neljä, sillä jo ekat kaksi saivat päästöluvut pudotetuksi puoleen, ilmeni yleisötilaisuudessa 9.11.

Miten päästöt pienennetään? Siihenkin saatiin vastaus. Kysyjä ihmetteli, mistä oli taiottu kovin kauniit luvut. Konsultti vastasi, että kun tulevina vuosina saadaan viranomaisilta lupaehtojen tiukennus, jossa esimerkiksi puhdistamon fosforipäästö saa olla vain o,40 mg/purkuvesilitra, ja kun ”eihän puhdistamoa voi ajaa ihan luvallisen rajaa hipoen”, niin hän käytti arvoa 0,25. Tilanteen vaatimaa matematiikkaa siis.

Nykyisellään purkuveden P-pitoisuus on noin 0,60, ja luparaja on 0,80. Kyllä viranomaisia pitäisi hoputtaa pudottamaan luparaja heti hyvin lähelle nollaa! Pienten lukujen piirtäminen ei ole ainakaan vaikeampaa kuin isojen? Nähtäisiin, miten ”puhdistamon ajaminen” hoituu käytännössä, rajaa rikkomatta. Olisipa hyvää harjoitusta ennen 50000 asukkaan vessojen lisäkuormaa.

Yleisötilaisuudessa saamamme vastaus veti meidät kaikki hiljaisiksi. Nähtiin, millaisissa käsissä on järvemme ja rantojemme tulevaisuus. Valitettavasti.

Onkivedestä taitaa tulla väkevä muistutus kunnanisien rohkeudesta. On syytä hyvissä ajoin miettiä, miten siitä eteenpäin. Ei pidä jäädä tuleen (eikä jäteveteenkään) makaamaan. Tässä eräs visio:

Puhdistamon purkuputken tienoille Palosaareen pystytetään taiteellinen iso paasi matkailunähtävyydeksi. Siihen ikuistetaan ennakkoluulottomien päättäjien nimet, jottei pääse unohtumaan, kenen ansiosta "lippu liehuu". Taidepitäjämme avustanee tämmöisten muistomerkkien hankinnassa? Varataan määräraha myös kävelysiltaa varten, sillä alkukesästä vesi ei ehkä vielä saareen kävelijää kanna. Ainakaan suurputsarin alkuvuosina.

Kehitetään keskikesän viikolle käynnin oheen uusi, omaperäinen rituaaliperinne, Riukuviikko. Sen kohokohtana on jäteteemaan hyvin istuva Onkiveden Kävijän Aamullinen (ehtoollisen eli ilta-aterian vastapainona). Huojentava tyhjentymistapahtuma, Paaden juurelle taidokkaasti rakennetulla, mahdollisesti kullatulla, Riu'ulla.

Se olisi syvällekäyvä kokemus, ponnistus vettenpäälläkävelyn loppuhuipentumana! Muistaen samalla heitä, jotka Onkiveden "säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa." Todellinen henkiinjäämiselämys. Samalla edistetään taiteen harrastusta: kävijä saa saareen tullessaan erikoisvessapaperin, joka sitten omintakeisella leimalla varustettuna käy pääsylippuna Lapinlahden Taidemuseoon ja Kiasmaan. (Kiasma laittanee lopuksi näyttelyynsä nämä lippuset, omaperäiset uniikit kansantaidenäytteet)

Riukuviikosta tulee Ystin veroinen tapahtuma. Tätä ei Siilinjärvi pysty ryöstämään!

Tapahtuman hartautta ei tietenkään tule hukata, mutta joitakin oheistoimintoja voitaisiin sallia (musiikkia, makkaran- ja virvokkeiden myynti ja nauttiminen ainakin).

Urheilukansamme keksii Riuku-aiheesta moninaisia kilpailujakin, vaikkapa saunomiskisan tyyliin (kuka kauimmin pystyy istumaan), vaan ehkä on liian aikaista lajeja miettiä tai ainakaan virallistaa.

Katsotaan ensin, jääkö kunnan pussin pohjalle hankkeeseen tarvittavat rahat. Kunnan hankintalistalla kun etusijalla on nyt suuri määrä lähikaupunkien hintavia luontaistuotteita. Lähiruokaa. Eilistä.

Vielä runosuoli tämän syyti, asiaan innosti Pentti Ryyti
Onkohan aarteeksi kaapunkipaskasta, Iisalamelle itelleenkiin on se liian raskasta
Haluaa kyllä sen meille ne antoo: "pilataan tok mieluummin Onkivein rantoo"
Tarpeeks myö suahaan sitä omasta takkoo, turhaanpa lissee kaapungista hakkoo
Viitisentuhatta pyllyä ja tehtaat siihen, puhistamo puija suap jo kunnon riihen
Pitäskö sitä suaha vielä moninkerroin, hyväks oesko anti kaapunkiherroin?

Rätinkejä tietettiin isolla rahalla. Niinpä konsultit ei hanketta kahtonu pahalla.
Luvut piti monesti nätimmiks viäntee. Ettei kukkaan mittään voes vastaan iäntee.
Paperilla kaekki jo hyvältä näätti. Asia onneks tyssäs kun sen valtuustossa käätti.
Nyt Iisalameen pitäs tuo paperi viijjä. Ne kun ei vielä veinpuhistamisesta mittään tiijjä.
Ostasivat kohta Kiuruvein ja Kajjaanin liemet, ja meiltäkiin nämä lirut niin pienet.
Eiköhän pärjättäs sittekiin meillä, (vähä niinkun homeopatiassa), pelekällä puhtaalla Onkiveillä.

Matti Pekkarinen

Alapitkä