Suomi vasta on tosi rikas maa: Luomussa olemme hopeasijalla, ja metsäasioissa kai ihan johdossa:

1. Kuopion suunnalla pari vuotta sitten räjäytettiin (luonnonmukaisesti?) parhaita tukkipuita yhteiskunnan rahoilla maahan, lahottajasienten iloksi. Minusta lahottajia on tarpeeksi... Kirkkomme ja koulummekin kärsivät lahovaurioista. Kaikki lahoaa metsissäkin ihan kiitettävällä nopeudella. Jätäpä leppärankakasa pariksi vuodeksi... eivät kestä nostamista enää!

2. Liito-oravan suojelu on tietysti ihan OK. Kuitenkin on helppo ymmärtää myös metsänomistajaa. Pahimmillaan on kuulema riittänyt suojeluperusteeksi pari papanaa maassa. Taannoin olikin Maaseudun Tulevaisuudessa leikkimielinen ilmoitus: "LIITO-ORAVAN PASKAA MYYTÄVÄNÄ. Yllätä naapurisi". Näin jätetään tukkimetsä lahoamaan pystyyn yhdessä papanoiden kanssa. Pienet alat jaksan ymmärtää, mutta kun pitäisi kai olla jotain miljoonia hehtaareja ”suojelussa” !!!!

3. Soiden ennallistaminen. Suurella vaivalla hyvään kasvuun saatetut soiden männiköt tuhotaan ja ojat tukitaan. Hullua. Suomi on ja pysyy maailman soisimpana valtiona. Soita syntyy koko ajan uusia. Kaikki suomme ovat syntyneet viimeisten 10000 vuoden aikana (jääkauden jälkeen). Kyllä kurjelle piisaa lääniä. … Vaan työllisyyteenhän tällä on tervehdyttävä vaikutus: toiset kaivavat ojat, ja toiset pian luovat ne umpeen.

Jotenkin soisi, että rikkaassakin maassa hulluuden maksaisivat ne, jotka sen ovat keksineetkin.