Pekka Raukolle:

Epäilet minun metsäntuntemustani… Minkähän verran olen metsässä kulkenut?  No, pari yksityiskohtaa: Kolmekymmentäyhdeksän vuotta sitten ammuin ensimmäisen oravani, pienoiskiväärillä. Parhaana syksynä sain niitä nelisenkymmentä, koulupoikana. Samoin kouluiässä eräänä syksynä ammuin tasan kaksikymmentä pyytä samalla huonolla pienoiskiväärillä. Uskallan väittää, että sinä et malta olla metsässä niinkään kauan, että näet puun oksalla yhdenkään pyyn. Niitä on kyllä siellä edelleen. Ja pienoiskiväärillä niitä ei sukupuuttoon saa hyväkään metsästäjä.

Kolmenkymmenen vuoden ajan olen tehnyt 40 ha:n  metsänhoitotyöt, myyntihakkuita lukuunottamatta.

Entä sinä?

Kerropa sinä, minkä teorian mukaan koskematon metsä on monimuotoisuudelle paras? Sen olen kyllä huomannut, että kun metsäkuvio hakataan aukeaksi, niin oravat, tikat, käpylinnut, pyyt, tiaiset ja monet muut lajit poistuvat paikalta, viereiseen metsään. Lahottajasienet todennäköisesti joutuvat hieman sopeutumaan. Aina kuitenkin lahottajia on ihan riittämiin, olipa kyse umpimetsästä tai hakkuuaukeasta. Eikä moottorisahalla tai metsäkoneella saa sienilajeja sukupuuttoon tapettua.

Avohakkuun jälkeisessä taimikossa ja nuoressa metsässä on valtavasti pensas- ja kenttäkerroksen kasvillisuutta, näkösuojaa ja ruokaa. Horsmaa ja vattua on kiusaksi asti, ja niissä miljoonittainen hyönteismäärä: perhosia, kimalaisia, kärpäsiä ym ym. Hyönteisten myötä viihtyviä lintuja on aivan eri lailla kuin tukkimetsässä. Hirvelle ja jänikselle on ruokaa. Koskemattomassa metsässä ei ole.

Teoriasi on erilainen kuin maastossa havaittava totuus.