(tavanomaiset luomuväitteet)

Torut, joita aikaansa seuraava viljelijä on niskaansa saanut, ovat seuraavat:

1.Tehoviljely kuluttaa maata ja pilaa sen.

2.Tehoviljely tuottaa huonolaatuisia elintarvikkeita.

3.Tehoviljely pilaa ympäristöä ja aiheuttaa huuhtoutumista.

Kaikki nämä väitteet on helppo osoittaa perättömiksi, mutta toisaalta näiden hokemisella saatetaan asioihin perehtymätön kuluttaja hämmennyksiin ja ostamaan jotakin "vaihtoehtoista".

1. väittämä tulee siitä melko yleisestä luulosta, että kasvi rakentuu maasta, ja näin ollen runsaat sadot söisivät maan altaan. Tosiasiassahan kasvin rakennusaineet ovat yli 95%:sesti ilmakehän hiilidioksidia; ja mitä runsaampi sato saadaan, sitä enemmän syntyy myös maahan jäävää kasvijätettä. Pitkäaikaisissa viljelykokeissa on havaittu sama ilmiö: voimaperäinen viljely nostaa maan humustasoa. Tapauksia, joissa maa viljelyn seurauksena "pilaantuu" löytyy laajaperäisen viljelyn piiristä, missä viljely perustuu kaskeamiseen ja missä maata ei lannoiteta, tai lannoitetaan vain niukasti. Kehittyneen viljelyn maissa harminaiheena on aiemmin mainittu satotasojen nousu ja sen tuoma ylituotanto.

2. väittämän mukaan ruoka on huonoa ja se aiheuttaa lähes kaikkia ihmiskunnan tuntemia ja myös vielä tuntemattomia vaivoja. Kuitenkaan näitä väitettyjä haitta-aineita ei pystytä millään keinolla havaitsemaan, vaikka nykytekniikka pystyy halkaisemaan atomin osiksi ja tutkimaan niitä. Vannoutuneet luomukuluttajat erehtyvät makutesteissä noin 50 %: sesti. Tavallisen suomalaisen ruuan nauttimisen "riskit" ovat vanhuus ja liikalihavuus.

3. Tutkittaessa pellosta huuhtoutuvien ravinteiden alkuperää on havaittu niiden tulevan noin 90%:sesti orgaanisista eli eloperäisistä lähteistä, siis kasvinjätteistä ja karjanlannasta. Nykyisillä ohjemäärillä käytettäessä tulevat väkilannoitteen ravinteet käytetyiksi kasvukaudella, eikä niitä jää syksyn ja seuraavan kevään valumavesien huuhdottavaksi. Huuhtoutumisen seuraaminen on ollut mahdollista merkitsemällä kokeissa väkilannoitteen typpi radioaktiivisella isotoopilla. Väkilannoitus lisää satoa, ei huuhtoumaa. Lannoitemäärän vaikutus huuhtoumaan näyttää olevan viljalla ainakin typpitasoon 100 kg/ha saakka olematon. Lannoittamattomassa maassa viljan juuristo jää matalaksi, eikä pysty hyödyntämään maan luontaisiakaan typpivaroja. Jos tuloksista lasketaan huuhtoumamäärät tuotettua satokiloa kohden, niin ehdottomasti ympäristöystävällisin vaihtoehto on viljely nykysuositusten typpitasolla tai vielä voimaperäisemmin.

Tarvittava sato kannattaa ympäristöä ajatellen tuottaa pienehköllä peltoalalla voimaperäisesti viljellen. Näin saadaan myös eroosiolle altis avoviljelyala minimiinsä, ja siten fosforipäästötkin paremmin kuriin.

"Toisinajattelijat" tekevät suurta vahinkoa maataloudelle herättämällä aiheetonta epäluuloa kuluttajakunnassa. Myös jotkut päättäjät näyttävät olevan lumottavissa kauniilla luontoaiheisilla fraaseilla.

Eikö nostalgisia tunteita ja kapinamieltä voisi purkaa vaikkapa luonnonmukaiseen ojankaivuun? (ks "Luomuojaa")

A. Tehoviljely tuhlaa energiaa?

-luomuviljelyssä joudutaan tekemään pienemmän sadon vuoksi samat työt kuin tehoviljelyssä. Niinpä muokkaus, kylvö ja korjuu syövätkin luomussa enemmän energiaa tuotettua satokiloa kohden!

-luomun käyttämä liekitys (nestekaasulla) rikkakasvien torjunnassa vie kaasua 20-100 kg/ha... (suunnílleen saman, minkä väkilannoitteen valmistus tehoviljelyä varten)

-koneilla hoidettava komposti luomussa vie energiaa, samoin rikkatorjunnassa maan haraaminen

-todella paljon tärväytyy energiaa, työtä ja maan aikaa sekä ravinteita luomussa ns viherlannoituksessa. Siinähän usein koko kesän kasvusto kynnetään maahan lahoamaan, erittäin huonolla ravinnehyötysuhteella. (saadaan sama lannoitusvaikutus kuin 30 kg:lla väkilannoitteen typpeä, arvoltaan noin 50€)... yhteiskunta maksaa tästäkin hehtaarista noin 1000 € tukea, eikä syötävää tule jyvän jyvää!

B. Tehoviljely hävittää hyvät vanhat lajikkeet? Geenitekniikka hävittää vanhat lajikkeet?

Kaikki kasvinjalostus tähtää uusien lajikkeiden luomiseen, eli lisäämään lajikevalikoimaa. Vanhojen mahdollinen häviäminen johtuu siitä, että uudet ovat yleensä niin paljon parempia, ettei vanhojen viljely kannata. Geeniperinnön säilyttäminen on kuitenkin tarpeen myös vanhojen lajikkeiden osalta. Siitä huolehtivat erilaiset geenipankit. Myös jalostajat pyrkivät säilyttämään vanhojakin lajikkeita, mm. mahdollisten (taloudellisestikin) arvokkaiden taudinkestävyysgeenien säilyttämiseksi. Geenitekniikka ja geeninsiirrot ovat omiaan luomaan aivan uusia genotyyppejä. Mitään vanhaa ne eivät tuhoa.

Väitteen 2 hengen mukaisesti pitäisi kaikki jalostus ja muukin kehitys pysäyttää ja kieltää (esim: auton ja traktorin keksiminen syrjäytti hevosen)

C. Tehoviljely levittää tauteja? Kompostoinnilla luomu hoitaa taudit ja rikkakasvit??

-rikkakasvien siemeniä ei lannassa ole niillä tiloilla, joilla kemiallisesta torjunnasta huolehditaan. Tilat joilla ei huolehdita (luomu): rikkasiemenongelma on pellossa eikä lannassa

Pohdittavaksi myös jää: miksi lanta pitäisi kompostoida, kun -energiaa tuhlaantuu -kustannuksia tulee -ravinteita ja hiilidioksidia menetetään. Koetulosten mukaan typestä ja hiilidioksidista menetetään 20-70 % (mitä paremmin, kuumemmin ja kauemmin palaa, sitä enemmän) ………..-em. menetetyt ravinteet kuormittavat ympäristöä

-tautien kiertokin toimii tosiasiassa käytännössä suorimman tien kautta: lehmästä viereiseen lehmään. Taudit pitää torjua navetassa eikä lantavarastossa.

E. Luomu estää vaaralliset karjataudit?

-nimenomaan "luomu"-maanviljelyssä, siis kehitysmaissa, karjataudit ovat vitsauksena. Suu- ja sorkkatautia on yleisesti Afrikassa. Tehotuotantomaissa nämä taudit ovat iso uutinen.

-"hullun lehmän tautia" kuten myös suu-ja sorkkatautia on tavattu myös luomutiloilla Keski-Euroopassa. Suomessa on tavattu yksi BSE-tapaus. Se ei ollut teho- eikä luomutilalla vaan tavallisella maatilalla.

-väkilannoitteet ja torjunta-aineet ovat puhtaita ja steriilejä, sekä varmasti vapaita taudeista. Aivan yhtä varmaa ei voi sanoa luomun suosimista orgaanisista lannoitusaineista (ruuantähdekomposti, karjanlanta, luujauho)

F. Luomu edistää biodiversiteettiä? Ilman biodiversiteettiä ei ole elämää?

-totta osittain: luomupellolla on monia lajeja, mutta sielläkin ne ovat yleensä vastoin viljelijän tahtoa!

-kyllä tehoviljelijäkin voi antaa pellon rehottaa, jos kehtaa sellaista nähdä ja näyttää (yleensä ei)

-mielestäni aivan kaikkea ei pidä pellolla ollakaan (tuhoeläimet, rikkakasvit...) Niille on Suomessa kyllä tilaa muualla (maasta on 93% muuta kuin peltoa)

-maan mikrobit: luomupellossa lienee tauteja torjuvia mikrobeja enemmän kuin tehoviljelijän pellossa. "Teho"ssa niille ei ole "ruokaa", eli tauti-sieniä. Ne on torjuttu joko kemikaaleilla tai taitavalla viljelytekniikalla ja kasvinvuorotuksella.... Tämä pieni ero maan mikrobistossa tasoittuu nopeasti, jos tehoviljelijä lopettaa tautitorjunnan (mikä on erittäin valitettavaa)

HUMUSTASOON (ja samalla pieneliöiden määrään)VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ :

1.Mitä suuremmat sadot, sitä enemmän kasvinjätettä... enemmän humusta…tehoton, laajaperäinen viljely kuluttaa maata, siinä orgaanista ainetta kuluu enemmän kuin syntyy (vrt kaskiviljely)

2.Kasvilajien välillä on eroja: nurmesta jää paljon orgaanista jätettä maahan, juurikasvien viljelyssä vähiten (varsinkin, jos naatitkin otetaan talteen)…oikeaoppinen viljelykierto tärkeä

3.Maan muokkaus, kaikenlainen kuohkeutus, lisää maan happimäärää ja vilkastuttaa pieneliötoimintaa: lahotustoiminta kiihtyy ja humus vähenee…kemiallinen rikkatorjunta on parempi kuin mekaaninen , samoin eroosion ja ravinnehuuhtoumien kannalta ajatellen)

4. Kalkituksella on satoa lisäävä ominaisuus, mutta myös lahotustyötä nopeuttava ominaisuus….kalkituksella ei paljoa vaikutusta maan humusmäärään ! 

5. Turpeen lisäyksellä voidaan humusta lisätä, mutta se tulee kalliiksi (min 100 kuutio-m /ha?) 

6. Lietelanta/ kuivalanta ? On jokseenkin sama vaikutus maan humustaloudelle, sillä lietelantatilalla oljet kynnetään heti maahan.... kuivalantatilalla "kierrätetään" navetan kautta 

7. "Raaka" kuivalanta/ kompostoitu lanta ? Raaka on humustalouden kannalta parempi, sillä se kestää maassa kauemmin ... samoin lahotuksessa vapautuva CO2 tulee paremmin kasvuston hyödyksi ("maanhengitys")... samoin typpi saadaan tarkemmin hyödyksi

HUUHTOUTUMINEN ym

Maatalouden ympäristöhaitoista selvästi tärkeimmät ovat fosforin ja typen huuhtoutuminen vesistöihin. Päästöjä voidaan mitata analysoimalla valumavesiä pellolta tai koekentältä. Tutkimukset ovat kuitenkin työläitä ja kalliita.

Viljelymenetelmien (luomu/tavanomainen) tärkein ero on siinä, ns. vaihtoehtoiset menetelmät eivät salli väkilannoitteiden käyttöä. Niiden väitetään aiheuttavan em. päästöjä. Fosforin suhteen lannoitelajilla ei olekaan paljoa merkitystä. Fosforin päästöt nimittäin tapahtuvat pääasiassa eroosion yhteydessä, maa-ainekseen kiinnittyneenä, ja lannoitelajista riippumatta fosfori kiinnittyy (ja erodoituu) suunnilleen samalla tavoin. (viitekö ? Vaikkapa Reijo Heinonen: Maa, viljely ja ympäristö). Eroosiota lisännee kuitenkin laajaperäinen viljely, jossa satotaso (ja maahan palautuvan orgaanisen aineksen määrä) jäävät alhaisiksi. Siinä ohessa fosforin päästökin voi nousta.

Mutta typellä on erilaisia esiintymismuotoja, josta johtuu se, että lannoitelajilla on paljonkin merkitystä ! Tätä asiaa selvittäviä tutkimuksia on tietääkseni Suomessa järjestetty vain mainitsemani 2 kpl (80-luvulla...lähde 1 ja 2). Syynä on varmaankin hinta. Tutkimuksessa nimittäin joudutaan (tunnistamisen mahdollistamiseksi) merkitsemään väkilannoitteen typpi radioaktiivisella isotoopilla (so. valmistamaan erikoislannoite). Lisäksi seuranta koekentällä kestää useita vuosia. Mikäli koe uusittaisiinkin taas, en usko tuloksen suuresti muuttuvan. Tutkimuksissa todettiin, että nimenomaan luomun karttelemat väkilannoitteet ovatkin kaikkein ympäristöystävällisimpiä, varsinkin typpipäästöjen osalta. Väkilannoitteen typestä huuhtoutuu vain noin yksi prosentti, käytettäessä typpeä viljelyssä tavanomainen 100 kg/ha viljalle. Niinpä hehtaarin pellosta huuhtoutuvasta noin 10 kg:n typpimäärästä 90 % onkin peräisin orgaanisista lähteistä (kasvinjätteet, maan humus, lanta...).

Hyvään kuntoon väkilannoituksella saatetut pellot sallivat "luomuilua" arviolta 5-15 vuotta,riippuen maalajista ja ravinnetilasta. Tänä aikana voi sitten kehua hyvillä "taseilla", eli tila "tuottaa"jopa enemmän ravinteita kuin se lannoitukseen käyttää (vrt kaskiviljely). Luomu näyttäköön tehonsa luonnontilaisilla mailla, nehän ovatkin "puhtaita".

Orgaanisten lannoitusaineiden punnittu vertailu onnistuu vaikkapa Viljavuuspalvelun opaskirjasen avulla, jota luomupuolellakin käytetään, ilmeisesti suuremmin ajattelematta sen sisältöä. Jos eloperäinen lannoite sijoitetaan oikeaoppisesti peltoon juuri kevätkylvön yhteydessä, niin typpitasolla 180 kg/ha (naudan kuivikelanta) tai 130 kg/ha (naudan lietelanta) saadaan sama lannoitusvaikutus kuin 50-70 kg:lla väkilannoitteen typpeä . Väkilannoitetypestä korjataan sadossa 70-90%,ja vesistöihin menee vain vajaa yksi prosentti. Karjanlannan typestä tulee talteen parhaimmillaan 35-40%, ja tällöin on jo seuraaville vuosille tuleva jälkivaikutuskin luvussa mukana. Koetulosten mukaan ei palkokasvien avulla saatava vihantalannoitustyppi ole sen hyvätapaisempaa. Karjanlannan paikka on ilman muuta pellossa, mieluiten keväällä levitettynä, ilman kompostointia. Sen jatkona on järkevää käyttää halutun satotason edellyttämä määrä väkilannoitteita. Näin säästetään sekä työtä että luontoa, ja saadaan tuotetuksi hyviä elintarvikkeita kohtuullisilla kustannuksilla.

Tutkimuksen viimeaikainen linja näyttää olevan se, että kustannuksia minimoidaan tekemällä helppoa ja halpaa. Esimerkkeinä kuluttajatutkimukset (joissa kysellään esim. mitä kotimaisuus tai luomuisuus merkitsee kuluttajalle...tai sitten mitä mielikuvia kuluttajilla on vaikkapa luomutuotteista !). Toisaalta huuhtoutumisasiassa pyritään mallintamaan huuhtoutumistapahtuma tietokoneella (joka sekin minusta tuntuu arveluttavalta...).

ALLAOLEVAT kuvat ovat Jokioisten kenttäkokeesta (lähde2)

Kuvista ylin kuvaa typen kokonaishuuhtoumaa, jonka lähteinä ovat maan humus, aiemmat karjanlannan käytöt, palkokasvien maahan tuoma typpi, väkilannoitteen typpeä jne. Määrä vaihtelee välillä 15-150 kg/ha. Kuvista alempaan on erotettu omaksi graafiseksi esityksekseen väkilannoitteen osuus tästä kokonaishuuhtoumasta. Se vaihtelee välillä 0-2,3 kg/ha. Väkilannoitetta kokeessa käytettiin seuraavasti: ohralla 100 kg/ha, paitsi turvemaalla 50 kg/ha, sekä nurmella 200 kg/ha, paitsi turvemaalla vain 100 kg/ha. Väkilannoitetypestä huuhtoutui keskimäärin selvästi alle yksi prosentti. Huomaa alemman kuvan asteikko: ei satoja kiloja, vaan kiloja !!

LÄHTEET

1.Jaakkola A ja Yläranta T: Typen huuhtoutuminen ja hyväksikäyttö lysimetrikokeessa. MTTK, maanviljelyskemian ja -fysiikan osasto SITRA 22/1985

2.Yläranta T ja Uusikämppä J ja Jaakkola A Typen huuhtoutuminen ja hyväksikäyttö. Helsingin Yliopisto ja Maatalouden Tutkimuskeskus 1987

Lisäys 11/2002:

Maa- ja elintarviketalous 7 - tutkimuksessa on tietoa uudemmista viljelykokeista. Kannattaa lukea koko pitkä juttu. Alla siitä otettu selvitys eri lannoitusaineiden liukoisen typen kulkeutumisesta säilörehunurmen maanpäälliseen satoon. HUOMAA: Väkilannoitteessa on vain liukoista typpeä. Sen sijaan lietelannassa on taulukossa näkyvän liukoisen typpimäärän lisäksi lähes toinen mokoma orgaanisesti sitoutunutta typpeä, joka valtaosaltaan jää saamatta hyödyksi. Kuivikelannassa ja kompostissa tuota (luomulaskelmissa usein piilotettua) typpeä on peräti kaksinkertainen määrä verrattuna liukoisen typen määrään). Niinpä eloperäisten lannoitusaineiden hyötyprosentti on tässä mairittelevan korkea. Tosin pieni osa niiden typestä saadaan hyödyksi myöhempinä vuosina. VILJAN OSALTA ks. myös kappaleet Huuhtoutuminen ja Moitteet2 (viljasadon ottama typpimäärä...) 

Taulukko: Lietelannan esikäsittelyn vaikutus säilörehunurmen satoon... Koe Ruukissa 1995-1997

Vuosina 1998-2000 järjestettiin Jokioisilla ja Ruukissa (Maatalouden tutkimuskeskus) lannoitusaineita vertaileva tutkimus. ks TÄSTÄ. Alla taulukko em. tuloksista. Huomaa tässäkin, että karjanlannan 50 typpikiloa sisältää sen ohessa lähes toisen mokoman orgaanista typpeä. Eli lannan "50 kg" onkin laitettu maahan noin 80 kg kokonaistyppeä. Ja "100 kg" on noin 160 kg ! Niinpä esim. lannan hyväksikäyttöprosentti "29" onkin oikeasti noin 18 !! 

Taulukon luvut ovat liukoisen typen näennäisiä hyväksikäyttöprosentteja nurmen lannoituksessa Jokioisilla.

1. Luomutilojen suoraan tukemiseen menee vuosittain noin 200 miljoonaa euroa. Lisäksi tuetaan lukuisia luomuun liittyviä markkinointiprojekteja ym.

Ympäristölle luomuilu ei ole hyväksi: Kun tietty satomäärä tuotetaan alemmalla satotasolla, joudutaan tuotantoon käyttämään enemmän peltopintaa. Niinpä ympäristöongelmatkin ovat luomussa tosiasiassa suuremmat, kun ne selvitetään tuotettua satokiloa kohden.

Tavanomainen viljely ei suinkaan ole tiensä päässä, tai taantumassa, vaan satotasot ovat tasaisessa nousussa, mikä selittyy maan ja kasvien hyvällä hoidolla. Tosin EU-hintapolitiikka tekee senkin mielekkyyden kyseenalaiseksi

2. Usein vedotaan siihen, että kun luomussa ei käytetä hyönteisiä torjuvia kemikaaleja, niin pellolla vallitsee ihana hyönteisten lajirunsaus. Onkohan kyseessä kuitenkaan onnellinen olotila (edes hyönteisten kannalta, saati ihmisen): Ensin kirvat valtaavat pellon. Sitten (viljelykasvin kannalta aivan liian myöhään) kehittyy miljoonainen leppäkerttukanta. Kirvat tulevat syödyiksi. Sitten kertut kuolevat nälkään tai joutuvat puimurin kitaan. Oliko kirvoilla ja kertuilla sittenkään niin hauskaa, että kannatti uhrata iso osa viljasadosta ?

3. Ruualla pelottelu on kovasti yliampuvaa. Elintarvikeviraston selvitysten mukaan torjunta-ainejäämien määrä on jatkuvassa laskussa. Viimeisimmän löytämäni tutkimuksen mukaan suomalaisen keskimääräinen torjunta-aineen saanti suomalaisista tuoretuotteista oli 3,68 mikrogrammaa päivässä. Siis 0,00000368 g, ja vuodessakin vain 0,0013g. Siis noin hienosokerihippusen verran vuodessa, pääasiassa marjoista ja vihanneksista saatuna. Aineet ovat nykyään sellaisia, ettei niillä henki lähde vaikka yrittäisi yhdellä istumalla pullotolkullakin nauttia ... Toisin oli vielä 1970-luvulla: silloin oli käytössä vaarallisiakin aineita. Tämä näkyi jopa itsemurhatilastoissa.

4. Luomuviljelijät ovat luottaneet "ennakkoluulottomiin neuvojiin" ja toimineet annettujen ohjeiden varassa, yleensä hyvässä uskossa ja rehellisin aikein. Extratuki on tietysti kannustanut osaltaan. Kyllä viljelijäkin rahan tuntee.

5. Ylituotannon torjumiseen ja työllisyyden hoitoon on olemassa järkevämpiä keinoja kuin kasvinsuojeluaineista ja väkilannoitteista luopuminen.

6. Suomen kansa on onneksi kuitenkin suhtautunut ruokaansa melko järkevästi. Tilastojen mukaan 7% pelloista on luomussa, mutta elintarvikkeiden tilastoidussa myynnissä luomun osuus on vain runsas prosentti. Varsinkin luomuviljaa on jouduttu viemään maasta miljoonia kiloja, Keski-Eurooppaan rehuviljaksi! Eli luomuviljelyä tulisikin vähentää sen sijaan, että narrattaisiin ihmisiä maksamaan mielikuvista, ja siinä sivussa vielä kannustamaan hömppäaatetta, jota veromarkoin joudumme pakosta tukemaan.

Kaupan hyllyillä näkee usein luomutuotteita siirretyn normaalien tuotteiden sekaan. Ilmeisesti toivotaan, että ne tulisivat vahingossa kiireessä otetuksi ostoskoriin. Kuluttajan oikeuksia tulisi valvoa tässäkin. Pysykööt luomutuotteet luomuhyllyssä edelleen.

Ihan muodiksi asti on edennyt ruuan tuotemerkkien vertailu ja tarkkailu. On joutsenta, lippua ja leppäkerttua. Ihan kuin farkkujen Levikset sun muut. Mitä enemmän logoja, sitä kalliimpi tuote yleensä on, varsinkin jos mukaan lasketaan tuotantoon uhrattu valtiontuki. Merkkituotteiden valmistajat näissä ruoka-asioissa pyrkivät (hyväntahtoisesti tietenkin) varoittelemaan ruuan riskeistä. Oikea ja turvallinen logo on se oma. Logojen ja mielikuvien maksumiehiksi olemme kaikki joutuneet.

Silloin tällöin näkee väitettävän, että lähes kaikki kehitys on kulkenut huonoon suuntaan. Kuitenkin ihmisen elinikä on sadassa vuodessa noin kaksinkertaistunut. Maailman pitkäikäisimpiä ovat kuulema ranskalaiset. Ansio hyvästä kehityksestä kuuluu pääasiassa lääketieteelle, mutta ei ruokakaan ole ihan tappavaksi tainnut muuttua?

Tavanomainen viljely Suomessa (tuotemerkeillä tai ilman) antaa kasville sen tarvitsemat ravinteet. Tarvittaessa se käyttää myös väkilannoitteita, ja on suhteellisen voimaperäistä ja tuottavaa. Luonnonkin kannalta on tietyn satomäärän tuottamiseksi parempi viljellä pienempi ala voimaperäisesti kuin isompi ala laajaperäisesti. Näin eroosio ja ravinnehuuhtouma vähenee. Väkilannoitteet ovat ympäristöystävällisempiä kuin eloperäiset lannoitteet. Niitä annostellaan tarpeen mukaan, ja varastoidaan tiiviissä muovisäkeissä liiterissä. Ravinteet laitetaan oikeaan aikaan maahan. Ne tulevat nopeasti ja hallitusti käytetyiksi. Eloperäisten lannoitusaineiden (komposti ym) typestä valtaosa on ei-liukoista, orgaanisiin yhdisteisiin sitoutunutta. Sen vapautuminen liukoiseen muotoon tapahtuu suureksi osaksi hallitsemattomasti väärään aikaan, jolloin syyssateet ja kevätvalumat huuhtovat sitä nitraattina vesistöihin.

Tavanomainen suomalainen viljely käyttää tarvittaessa myös torjunta-aineita. Tämä on herättänyt suurinta arvostelua. Usein sanotaan, että jos ei käytetä hyönteisiä torjuvia kemikaaleja, niin pellolla vallitsee ihana hyönteisten lajirunsaus. Onkohan kyseessä kuitenkaan onnellinen olotila (edes hyönteisten kannalta, saati ihmisen): Ensin kirvat valtaavat pellon. Sitten (viljelykasvin kannalta aivan liian myöhään) kehittyy miljoonainen leppäkerttukanta. Kirvat pääsevät kirvojen taivaaseen luomumenetelmällä. Sitten kertut kuolevat nälkään (luomumenetelmällä) tai joutuvat puimurin kitaan. Oliko kirvoilla ja kertuilla sittenkään niin hauskaa, että kannatti uhrata iso osa sadosta?

Ruuan sisältämillä jäämillä pelottelu on ollut kovasti yliampuvaa. Elintarvikeviraston selvitysten mukaan torjunta-ainejäämien määrä on jatkuvassa laskussa. Viimeisimmän löytämäni tutkimuksen mukaan suomalaisen keskimääräinen torjunta-aineen saanti suomalaisista tuoretuotteista oli 90-luvulla enää kolmasosa 80-luvun määristä. Saanti 90-luvun alkupuoliskolla oli 3,68 mikrogrammaa päivässä. Se on 0,00000368 g, ja vuodessakin vain 0,0013g. Siis noin hienosokerihippusen verran vuodessa, pääasiassa marjoista ja vihanneksista saatuna. Tavallisen eliniän aikana tulee nautituksi noin 0,1 grammaa jäämiä! Aineet ovat nykyään sellaisia, ettei niillä henki lähde vaikka yrittäisi yhdellä istumalla pullotolkullakin nauttia ... Toisin oli vielä 1970-luvulla: silloin oli käytössä vaarallisiakin aineita. Tämä näkyi jopa itsemurhatilastoissa. Aineethan ovat edelleenkin vapaasti kenen tahansa ostettavissa maataloustarvikekaupan hyllyltä. Oletteko viime vuosina lukeneet niillä tehdyistä itse- tai muista murhista? Entä ruuassa esiintyneiden jäämien aiheuttamista todellisista terveyshaitoista?

Nykyisten aineiden haitallisuus on keskimäärin pienempi kuin ruokasuolan haitallisuus terveydelle (ks. Taulukko sivun 2 alareunassa). Ja "käyttö"määrä vain 0,1g ihmisiässä (suolaa käytetään ihmisiässä 200-300 kg  (eli noin 10 g päivässä!)). Aiheeton kemikaalien käyttö on tietysti tuomittavaa, mutta niin on niillä pelottelukin. Että eiköhän nautita kohtuuhintaisesta hyvästä suomalaisesta ruuasta. Surutta.